Seuran esittely
![]() |
Tervetuloa tutustumaan kiekkojunnujen toimintaan!
Juniori-SaPKon tavoitteena on tarjota onnistumisen ja oppimisen elämyksiä sekä kasvureitti urheilullisiin ja terveellisiin elämäntapoihin Savonlinnan talousalueen lapsille ja nuorille jääkiekkoharrastuksen parissa. Juniori-Sapkolla on näyttöjä myös siitä, kuinka voimme tarjota reitin jopa jääkiekkoilijan ammattiin, kirkkaimpina esimerkkeinä tällä hetkellä Ville Leino ja Tuukka Rask.
Toiminnassa on mukana yhdeksän joukkuetta, jotka osallistuvat Jääkiekkoliiton tai Kymi-Saimaan alueen järjestämiin sarjoihin. Tämän lisäksi järjestetään Kiekkokoulu, Luistelukoulu ja Kiekkokerho. Yhteensä yli 300 tyttöä ja poikaa on mukana toiminnassamme. Tavoitteenamme on kuluvan kiekkokauden aikana kartoittaa mahdollinen tyttöjoukkueen muodostaminen kaudelle 2010-2011.
Jäällä joukkueet ovat keskimäärin viisi tuntia viikossa, vanhimmat hieman enemmän, nuorimmat hieman vähemmän. Tämän lisäksi ohjattua oheisharjoittelua on noin kaksi tuntia viikossa. Jääharjoittelun määrää ei tällä hetkellä pysty nostamaan, mutta pyrimme monipuolistamaan oheisharjoittelua jään ulkopuolella.
Yhtenä tavoitteena on kokonaisliikuntamäärän nostaminen ja liikunnallisten elämäntapojen juurruttaminen lapsiin ja nuoriin Juniori-SaPKon järjestämällä toiminnalla. Työkaluina meillä on mm. judo, salivuoron käyttö ja "höntsäjää" normaalin jää- ja oheisharjoittelun lisäksi.
Paitsi lapsille ja nuorille, myös heidän vanhemmilleen jääkiekon parissa toimiminen tarjoaa monipuolisia elämyksiä ja uusia tuttavuuksia. Omien lasten kehittymisen seuraaminen ja joukkueyhteisössä toimiminen harrastuksen tukemiseksi monin eri tavoin, luo myös vanhemmille tiiviin yhteisön ja parhaimmillaan hyvän yhteishengen. Toiminnan tavoitteena on, että kaikki lapset ja nuoret kokevat harrastuksensa miellyttäväksi ja viihtyvät toiminnassa. Sama tavoite on hyvä myös vanhempien suuntaan, hyvässä porukassa talkoidenkin tekeminen on hauskaa ja harrastuksen kustannukset voidaan pitää kohtuullisina.
Ota yhteyttä joko allekirjoittaneisiin tai joukkueenjohtajiin, jos olet kiinnostunut kiekkoharrastuksesta!
Hannu Kurki
puheenjohtaja
044 417 4004
Jori Kokkonen
valmennuspäällikkö
0440 796 641
| PÄSSIOHJEET päivitys_2010.pdf (258 kB) |
| Tervetuloa seuraan (931 kB) Seura kaipaa lisää tekijöitä. TULE MUKAAN SEURATOIMINTAAN! |
