Juniori-SaPKon palkitut

JUNIORI-SAPKON PALKITUT KAUDELLA 2010-2011 

 

SEURAPALKINNOT

Paavo Tirkkonen puolustaja palkinto

Seuran lahjakkaimpia puolustajia muistetaan vuosittain legendaarisen "pässipakin" Paavo Tirkkosen mukaan nimetyllä palkinnolla. Palkinto myönnetään kauden aikana urheilullisin perustein ansioituneelle puolustajalle.

·        Sami Jekunen

Jussi Piuhola hyökkääjä palkinto

Juniori-Sapko palkitsee kauden aikana ansioituneen hyökkääjän toisen tunnetun SaPKo ikonin Jussi Piuholan mukaan nimetyllä palkinnolla. Palkinnon kriteereinä on ansioituminen kauden aikana otteluissa, ahkera harjoittelu sekä muutenkin esimerkillinen toiminta seuran tapahtumissa.

·        Toni Henttonen

Paras hyökkääjä palkinto

Kauden aikana ansioitunein hyökkääjäpelaaja palkitaan paras hyökkääjä palkinnolla. Valintakriteereinä on onnistuminen sarjapeleissä.

·        Henri Hartikainen

Jarmo Myllys maalivahtipalkinto

Juniori-Sapko palkitsee vuosittain otteluissa ja harjoituksissa erinomaisia otteita esittäneen maalivahdin kuuluisimman kasvattinsa nimeä kantavalla, Jarmo Myllys maalivahtipalkinnolla.

·        Josetta Puustinen

Veskun pytty Kehittynein maalivahti

Kauden kehittynein maalivahti palkitaan Juniori-Sapkon entisen maalivahtivalmentajan Vesa "Vesku" Korpelan nimeä kantavalla palkinnolla. Palkinto myönnetään kauden aikana eniten kehittyneelle maalivahdille.

·        Roni Sairanen

Kauden junioripelaaja

"Woudin malja" jaetaan vuosittain kauden ansioituneimmalle junioripelaajalle. Mittarina voi olla esimerkiksi maajoukkue- tai aluejoukkuevalinnat, seurajoukkue toiminta jne.

·        Toni Henttonen

Vauhti-Vaunu – palkinto                                                                      

Juniori-SaPKo ja Vauhti-Vaunu palkitsee vuosittain yhden pelaajan esimerkillisestä toiminnasta niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolellakin. Palkinnon saa vuosittain C 2 ikäluokan pelaaja.

·        Lauri Nuopponen

Kauden joukkue

Juniori-Sapko palkitsee vuosittain yhden joukkueen kauden joukkueena. Palkinnon myöntämisen kriteereinä ovat pelillisten ansioitten lisäksi esimerkillinen toiminta niin seuran kuin alueen järjestämissä tapahtumissa sekä sapkolaisen reilun pelin toteuttaminen.

·        B

Kauden tulokas

Kauden tulokas palkinto jaetaan vuosittain toimintaan ansioituneesti mukaan tulleelle henkilölle tai tiimille. Aktiivisuus, innokkuus ja toimintojen ansioitunut hoito ovat palkinnon saannin kriteerejä.

·        Mika Lehmusoksa

Kauden valmentaja

Kauden valmentaja palkinto jaetaan vuosittain valmentajalle, joka on sitoutunut tekemään parhaansa niin seuran kuin joukkueen asettamien vaatimusten eteen.

· Janne Hietaniemi

Kauden joukkueenjohtaja

Kauden aikana ansioitunut joukkueenjohtaja palkitaan seuran päättäjäisissä kauden joukkueenjohtaja palkinnolla.

·        Petri Teittinen

Kauden huoltaja

Kauden aikana ansioitunut huoltaja palkitaan seuran päättäjäisissä kauden huoltaja palkinnolla.

·        Erkki Pulliainen

Seuratoimintamalja

Seuratoimintamaljalla palkitaan vuosittain seuratyössä ansioitunut henkilö.

·        Petri Laukkanen

Nuori-Suomi palkinto

Juniori-Sapko palkitsee vuosittain yhden seuran Nuori Suomi toiminnassa ansioituneen henkilön.

·        Joni Kotilainen

 

JUNIORI-SAPKO RY JOUKKUEPALKINNOT 2010–2011

B

Paras puolustaja                 Sami Jekunen                                                               

Paras hyökkääjä                 Toni Henttonen                                        

Kehittynein pelaaja             Eemeli Kervinen                                                                                  

95

paras puolustaja                 Kalle Hiltunen                    

paras hyökkääjä                 Panu Puurtinen                  

kehittynein pelaaja              Joonas Toivonen                                                           

96

paras puolustaja                 Jere Laukkanen                 

paras hyökkääjä                 Väinö Kosonen                  

kehittynein pelaaja              Elmo Takanen                   

97

Paras puolustaja                 Joel Pasonen                     

Paras hyökkääjä                 Henri Hartikainen               

Kehittynein pelaaja             Sami Aksila  

98 Ducks                                                                       98 Wings

Paras puolustaja                 Eetu Muhonen                    Elmeri Luukkanen                                   

Paras hyökkääjä                 Marcus Karhu                     Janne Kettunen

Kehittynein pelaaja             Julius Pirinen Joona Pulkkinen                

99

Kehittynein pelaaja             Aapro Laitinen                   

Tsemppari (joukkuepelaaja) Joonas Loikkanen            

Ahkerin harjoittelija             Joni Teittinen

00

Kehittynein pelaaja             Santeri Mutikainen             

Tsemppari (joukkuepelaaja) Karri Kapanen                                        

Ahkerin harjoittelija             Simo Kosonen

 

 

JUNIORI-SAPKO RY PALKITUT KAUDELLA 2009-2010

 

SEURAPALKINNOT

Paavo Tirkkonen puolustaja palkinto

Seuran lahjakkaimpia puolustajia muistetaan vuosittain legendaarisen "pässipakin" Paavo Tirkkosen mukaan nimetyllä palkinnolla. Palkinto myönnetään kauden aikana urheilullisin perustein ansioituneelle puolustajalle.

· Lasse Tiilikainen

Pikkuleijonat turnauksessa Vierumäellä mukana ollut puolustaja, joka oli isossa roolissa B-nuorissa. Kehittynyt vahvasti kauden aikana.

Jussi Piuhola hyökkääjä palkinto

Juniori-Sapko palkitsee kauden aikana ansioituneen hyökkääjän toisen tunnetun SaPKo ikonin Jussi Piuholan mukaan nimetyllä palkinnolla. Palkinnon kriteereinä on ansioituminen kauden aikana otteluissa, ahkera harjoittelu sekä muutenkin esimerkillinen toiminta seuran tapahtumissa.

· Alisa Pöllänen

Ennakkoluulottomasti kauden aikana pelannut hyökkääjä, edusti Juniori-SaPKoa tyttöjen maajoukkueessa.

Paras hyökkääjä palkinto

Kauden aikana ansioitunein hyökkääjäpelaaja palkitaan paras hyökkääjä palkinnolla. Valintakriteereinä on onnistuminen sarjapeleissä.

· Henri Ikonen

Pelasi kauden aikana kolmessa eri joukkueessa nousten jokaisessa ratkaisupelaajaksi. Kausi huipentui U16 maajoukkuepeleihin joissa myös pelasi ennakkoluulottomasti.

Jarmo Myllys maalivahtipalkinto

Juniori-Sapko palkitsee vuosittain otteluissa ja harjoituksissa erinomaisia otteita esittäneen maalivahdin kuuluisimman kasvattinsa nimeä kantavalla, Jarmo Myllys maalivahtipalkinnolla.

· Eetu Tanninen

Alkukaudesta piti joukkuettaan mukana I divisioonan karsinnoissa hyvillä otteillaan.

Veskun pytty Kehittynein maalivahti

Kauden kehittynein maalivahti palkitaan Juniori-Sapkon entisen maalivahtivalmentajan Vesa "Vesku" Korpelan nimeä kantavalla palkinnolla. Palkinto myönnetään kauden aikana eniten kehittyneelle maalivahdille.

· Kimmo Rautiainen

Ahkera, omatoiminen ja esimerkillinen harjoittelija.

Kauden junioripelaaja

"Woudin malja" jaetaan vuosittain kauden ansioituneimmalle junioripelaajalle. Mittarina voi olla esimerkiksi maajoukkue- tai aluejoukkuevalinnat, seurajoukkue toiminta jne.

· Henri Ikonen

Ahkera, omatoiminen ja esimerkillinen harjoittelija.

Kauden joukkue

Juniori-Sapko palkitsee vuosittain yhden joukkueen kauden joukkueena. Palkinnon myöntämisen kriteereinä ovat pelillisten ansioitten lisäksi esimerkillinen toiminta niin seuran kuin alueen järjestämissä tapahtumissa sekä sapkolaisen reilun pelin toteuttaminen.

· E-98

Runkosarjan kaksoisvoitto omassa sarjassaan. Pelasi kauden tasaisesti luottaen omaan tasapuoliseen toimintamalliinsa.

Kauden tulokas

Kauden tulokas palkinto jaetaan vuosittain toimintaan ansioituneesti mukaan tulleelle henkilölle tai tiimille. Aktiivisuus, innokkuus ja toimintojen ansioitunut hoito ovat palkinnon saannin kriteerejä.

· Janne Hietaniemi

Aloitti ennakkoluulottomasti luistelukoulussa ja jatkoi innokasta valmennusta joukkueessa. Eteenpäin haluava ja kehittyvä valmentaja

Kauden valmentaja

Kauden valmentaja palkinto jaetaan vuosittain valmentajalle, joka on sitoutunut tekemään parhaansa niin seuran kuin joukkueen asettamien vaatimusten eteen.

· Harri Huttunen

Teki hyvää työtä pelaajien henkilökohtaisten taitojen kehittämisessä, vaikkei joukkueen tulostavoite täyttynytkään. Osasi ajatella seuran etua valmennustiimeineen

Kauden joukkueenjohtaja

Kauden aikana ansioitunut joukkueenjohtaja palkitaan seuran päättäjäisissä kauden joukkueenjohtaja palkinnolla.

· Jaakko Pelimanni

Loi toiminnallaan työrauhan valmentajille. Esitti pelisäännöt pelaajille ja vanhemmille selkeästi pitäen niistä kiinni kauden aikana. Oli myös mukana kehittämässä joukkueenjohtajien toimintaa.

Kauden huoltaja

Kauden aikana ansioitunut huoltaja palkitaan seuran päättäjäisissä kauden huoltaja palkinnolla.

· Pekka Seppänen

Oli mukana niin oman joukkueen kuin kesäisten kiekkokoulujen toiminnassa aktiivisesti

Seuratoimintamalja

Seuratoimintamaljalla palkitaan vuosittain seuratyössä ansioitunut henkilö.

· Matti Sairanen

Palkinto tulee aktiivisesta ja monivuotisesta työstä joukkueenjohtajana ja hallituksessa

Nuori-Suomi palkinto

Juniori-Sapko palkitsee vuosittain yhden seuran Nuori Suomi toiminnassa ansioituneen henkilön.

· Seppo Paukkunen ja Jussi Piuhola

Tärkeää työtä ei-harrastustoiminnassa vielä mukana olevien aktivoinnissa Savonlinnassa ja Kerimäellä iltapäiväkerhotoiminnalla

Kiekkokerho Aktiivi

  • Kare Käyhkö

SJL.N Seuratoiminta palkinto

SJL:N KYMI-SAIMAAN ALUE PALKITSEE VUOSITTAIN SEUROJENSA ESITYKSESTÄ SEURATOIMIHENKILÖN PITKÄAIKAISESTA JA ANSIOKKAASTA TOIMINNASTA.

 

  • Harri Juutilainen

 

JOUKKUEPALKINNOT KAUDELLA 2009-2010

 

B

Paras puolustaja Roope Backman

Paras hyökkääjä Teemu Lyytikäinen

Kehittynein pelaaja Mikko Lohjala

94

Paras puolustaja Toni Vanninen

Paras hyökkääjä Toni Henttonen

Kehittynein pelaaja Jere Falck

95

Paras puolustaja Rasmus Juutilainen

Paras hyökkääjä Joonas Toivanen

Kehittynein pelaaja Kalle Hiltunen

96

Paras puolustaja Jere Laukkanen

Paras hyökkääjä Tomi Pekkinen

Kehittynein pelaaja Teemu Naukkarinen

97 AAA

Paras puolustaja Niko Jakonen

Paras hyökkääjä Kasper Piitulainen

Kehittynein pelaaja Aleksi Ruuskanen

97 AA

Paras puolustaja Topi Hukkanen

Paras hyökkääjä Kristian Kasper

Kehittynein pelaaja Leevi Kosonen

 

98

Kehittynein pelaaja Eetu Härkänen

Tsemppari (joukkuepelaaja) Petteri Valtonen

Ahkerin harjoittelija Aleksi Rask

 

99

Kehittynein pelaaja Jussi Tiainen

Tsemppari (joukkuepelaaja) Joni Teittinen

Ahkerin harjoittelija Petri Sorvali

 

 

 

 

 

 

JUNIORI-SAPKO RY PALKINNOT 2008–2009

 

KYMI-SAIMAAN ALUEPALKINNOT

 

Kymi-Saimaan alueen paras seura:

· Juniori-SaPKo

Kymi-Saimaan alueen paras pelaaja:

· Henri Ikonen

 

SEURAPALKINNOT

 

Paavo Tirkkonen puolustaja palkinto

Seuran lahjakkaimpia puolustajia muistetaan vuosittain legendaarisen "pässipakin" Paavo Tirkkosen mukaan nimetyllä palkinnolla. Palkinto myönnetään kauden aikana urheilullisin perustein ansioituneelle puolustajalle.

· Juuso Suomalainen

 

Jussi Piuhola hyökkääjä palkinto

Juniori-Sapko palkitsee kauden aikana ansioituneen hyökkääjän toisen tunnetun SaPKo ikonin Jussi Piuholan mukaan nimetyllä palkinnolla. Palkinnon kriteereinä on ansioituminen kauden aikana otteluissa, ahkera harjoittelu sekä muutenkin esimerkillinen toiminta seuran tapahtumissa.

· Toni Henttonen

 

Paras hyökkääjä palkinto

Kauden aikana ansioitunein hyökkääjäpelaaja palkitaan paras hyökkääjä palkinnolla. Valintakriteereinä on onnistuminen sarjapeleissä.

· Jesper Piitulainen

 

Jarmo Myllys maalivahtipalkinto

Juniori-Sapko palkitsee vuosittain otteluissa ja harjoituksissa erinomaisia otteita esittäneen maalivahdin kuuluisimman kasvattinsa nimeä kantavalla, Jarmo Myllys maalivahtipalkinnolla.

· Antti Leskinen

 

Veskun pytty Kehittynein maalivahti

Kauden kehittynein maalivahti palkitaan Juniori-Sapkon entisen maalivahtivalmentajan Vesa "Vesku" Korpelan nimeä kantavalla palkinnolla. Palkinto myönnetään kauden aikana eniten kehittyneelle maalivahdille.

· Josetta Puustinen

 

Kauden junioripelaaja

"Woudin malja" jaetaan vuosittain kauden ansioituneimmalle junioripelaajalle. Mittarina voi olla esimerkiksi maajoukkue- tai aluejoukkuevalinnat, seurajoukkue toiminta jne.

· Henri Ikonen

 

Kauden joukkue

Juniori-Sapko palkitsee vuosittain yhden joukkueen kauden joukkueena. Palkinnon myöntämisen kriteereinä ovat pelillisten ansioitten lisäksi esimerkillinen toiminta niin seuran kuin alueen järjestämissä tapahtumissa sekä sapkolaisen reilun pelin toteuttaminen.

· B

 

Kauden tulokas

Kauden tulokas palkinto jaetaan vuosittain toimintaan ansioituneesti mukaan tulleelle henkilölle tai tiimille. Aktiivisuus, innokkuus ja toimintojen ansioitunut hoito ovat palkinnon saannin kriteerejä.

· Harri Huttunen

 

Kauden valmentaja

Kauden valmentaja palkinto jaetaan vuosittain valmentajalle, joka on sitoutunut tekemään parhaansa niin seuran kuin joukkueen asettamien vaatimusten eteen.

· Sampsa Jakonen

 

Kauden joukkueenjohtaja

Kauden aikana ansioitunut joukkueenjohtaja palkitaan seuran päättäjäisissä kauden joukkueenjohtaja palkinnolla.

· Juha Kainulainen

 

Kauden huoltaja

Kauden aikana ansioitunut huoltaja palkitaan seuran päättäjäisissä kauden huoltaja palkinnolla.

· Harri Juutilainen

 

Seuratoimintamalja

Seuratoimintamaljalla palkitaan vuosittain seuratyössä ansioitunut henkilö.

· Jarmo Nuopponen

 

Nuori-Suomi palkinto

Juniori-Sapko palkitsee vuosittain yhden seuran Nuori Suomi toiminnassa ansioituneen henkilön.

· Jussi Luukkanen

 


JUNIORI-SAPKO RY PALKINNOT 2008–2009

 

JOUKKUEPALKINNOT

 

B

Paras puolustaja Antti Leskinen

Paras hyökkääjä Kalle Tiihonen

Kehittynein pelaaja Teemu Lyytikäinen

Herrasmiespelaaja Roope Aalto

 

C93

Paras puolustaja Lasse Tiilikainen

Paras hyökkääjä Mikko Lohjala

Kehittynein pelaaja Jarkko Kainulainen

Herrasmiespelaaja Sampsa Mikkonen

 

C94

paras puolustaja Eemeli Nykänen

paras hyökkääjä Henri Ikonen

kehittynein pelaaja Toni Vanninen

Herrasmiespelaaja Samuli Hirn

 

D95 (joukkue AA)

paras puolustaja Arttu Pulliainen

paras hyökkääjä Toni Paakkunainen

kehittynein pelaaja Simo Seppänen

 

 

 

D95 (AAA)

paras puolustaja Sami Jekunen

paras hyökkääjä Jere Koikkalainen

kehittynein pelaaja Roope Silvennoinen

herrasmiespelaaja Henry Kärkkäinen

 

D96

paras puolustaja Petteri Paajanen

paras hyökkääjä Tomi Pettinen

kehittynein pelaaja Jere Laukkanen

Herrasmiespelaaja Riku Behm

 

E97

Kehittynein pelaaja Kristian Kasper

Tsemppari (joukkuepelaaja) Joonatan Luukkanen

Ahkerin harjoittelija Waltteri Hannukainen

Herrasmiespelaaja Vili Ikonen

 

E98

Kehittynein pelaaja Markku Haikonen

Tsemppari (joukkuepelaaja) Santeri Haapavuo

Ahkerin harjoittelija Jani Rautiainen

Herrasmiespelaaja Erno Mehtonen

 

F juniorit ja Kiekkokoulu

Kaikille pelaajille kunniakirjat

Kauden päättäjäiset 2007-2008

JUNIORI-SAPKO RY KIERTOPALKINNOT 2007-2008

Paavo Tirkkonen puolustajapalkinto

Seuran lahjakkaimpia puolustajia muistetaan vuosittain legendaarisen "pässipakin" Paavo Tirkkosen mukaan nimetyllä palkinnolla. Palkinto myönnetään kauden aikana urheilullisin perustein ansioituneelle puolustajalle.

Kaudella 2007-08 Paavo Tirkkonen puolustajapalkinnolla palkitaan 90-syntynyt Marko Leppänen. Marko oli b-juniorijoukkueen kantavia voimia I-divisioonassa ja on yksi seuran lahjakkaimmista junioripelaajista.

Jussi Piuhola hyökkääjäpalkinto

Juniori-Sapko palkitsee kauden aikana ansioituneen hyökkääjän toisen tunnetun SaPKo ikonin Jussi Piuholan mukaan nimetyllä palkinnolla. Palkinnon kriteereinä on ansioituminen kauden aikana otteluissa, ahkera harjoittelu sekä muutenkin esimerkillinen toiminta seuran tapahtumissa.

Kaudella 2007-08 Jussi Piuhola hyökkääjäpalkinnolla palkitaan D 95 joukkueen keskushyökkääjä Henry Kärkkäinen. Henry on todellinen joukkuepelaaja ja oli kauden aikana joukkueensa tärkeimpiä pelaajia.

Paras hyökkääjä palkinto

Kauden aikana ansioitunein hyökkääjäpelaaja palkitaan paras hyökkääjä palkinnolla. Valintakriteereinä on onnistuminen sarjapeleissä.

Kaudella 2007-08 Juniori-Sapkon paras hyökkääjä on D 94 joukkueen Henri Ikonen. Henri on yksi seuran suurimmista tulevaisuuden lupauksista. Hän on taitava pelaaja , joka omalla panoksellaan pystyy kääntämään otteluita joukkueelleen.

Jarmo Myllys maalivahtipalkinto

Juniori-Sapko palkitsee vuosittain otteluissa ja harjoituksissa erinomaisia otteita esittäneen maalivahdin kuuluisimman kasvattinsa nimeä kantavalla, Jarmo Myllys maalivahtipalkinnolla.

Kaudella 2007-08 Jarmo Myllys maalivahtipalkinnon saa D 95 joukkueen Jiri Pitkänen. Jiri on kehittynyt viime vuosina huimasti. Hän omaa hyvät tekniset ominaisuudet ja pystyy pelistä toiseen auttamaan omaa joukkuettaan taistelemaan voitosta.

Kauden kehittynein maalivahti "Veskun pytty"

Kauden kehittynein maalivahti palkitaan Juniori-Sapkon entisen maalivahtivalmentajan Vesa "Vesku" Korpelan nimeä kantavalla palkinnolla. Palkinto myönnetään kauden aikana eniten kehittyneelle maalivahdille.

Kaudella 2007-08 Juniori-Sapkon kehittynein maalivahti on 98-syntynyt Kimmo Rautiainen. Kimmo on mennyt suurin harppauksin eteenpäin. Toivottavasti kehitys jatkuu tulevaisuudessa entisestään.

Kauden junioripelaaja "Woudin malja"

"Woudin malja" jaetaan vuosittain kauden ansioituneimmalle junioripelaajalle. Mittarina voi olla esimerkiksi maajoukkue- tai aluejoukkuevalinnat, seurajoukkue toiminta jne.

Kauden 2007-08 junioripelaaja on 91-syntynyt Jesper Piitulainen. "Jepe" oli b-juniorijoukkueen kantavia voimia ja mm. ratkaisi jatkoajalla joukkueen I-divisioona paikan. Jesper oli I-divisioonan pistepörssin 5. Lisäksi hän oli ainoa poikapelaaja joka valittiin aluejoukkueeseen ja hän pelasi hienon pikkuleijonaturnauksen.

Kauden valmentaja

Kauden valmentaja palkinto jaetaan vuosittain valmentajalle, joka on sitoutunut tekemään parhaansa niin seuran kuin joukkueen asettamien vaatimusten eteen.

Kaudella 2007-08 palkitaan D 95 joukkueen valmentajat Mauri Vihavainen ja Juha-Pekka Bruce. Erinomainen parivaljakko, joka täydentää sopivasti toisiaan. Heidän joukkueensa saavutti aluesarjassa kolmannen sijan ja lisäksi joukkue pelasi loistavasti ylialueturnauksissa.

Kauden tulokas

Kauden tulokas palkinto jaetaan vuosittain toimintaan ansioituneesti mukaan tulleelle henkilölle tai tiimille. Aktiivisuus, innokkuus ja toimintojen ansioitunut hoito ovat palkinnon saannin kriteerejä.

Kaudella 2007-08 kauden tulokas palkinto myönnetään Susanna Kapaselle. "Sussu" on seuramme tyttökiekko-ohjaaja ja on omalla toiminnallaan luonut tytöille mahdollisuuden harrastaa jääkiekkoa SaPKossa.

Kauden joukkueenjohtaja

Kauden aikana ansioitunut joukkueenjohtaja palkitaan seuran päättäjäisissä kauden joukkueenjohtaja palkinnolla.

Kaudella 2007-08 joukkueenjohtaja palkinto myönnetään E 97 joukkueen Reijo Luukkaselle. "Repe" on tunnollinen joukkueenjohtaja ja erittäin tärkeä henkilö joukkueelleen.

Kauden huoltaja

Kauden aikana ansioitunut huoltaja palkitaan seuran päättäjäisissä kauden huoltaja palkinnolla.

Kauden 2007-08 huoltaja palkinto annetaan D 94 joukkueen Kimmo Eskeliselle. Kimmo on tunnollinen kaveri, joka on aina paikalla.

Seuratoimintamalja

Seuratoimintamaljalla palkitaan vuosittain seuratyössä ansioitunut henkilö.

Kauden 2007-08 palkittava seuratoimihenkilö on Tapio Mikkonen. Tapio on ympäristövastaavana nostanut SaPKon maan kärkiseuroihin ympäristöohjelman saralla. Lisäksi hän 93-ikäluokan pitkäaikainen joukkueenjohtaja sekä seuran entinen puheenjohtaja.

Nuori Suomi palkinto

Juniori-Sapko palkitsee vuosittain yhden seuran Nuori Suomi toiminnassa ansioituneen henkilön.

Kauden 2007-08 palkittava Nuori Suomi henkilö on Veli-Matti Salmi. Veli-Matti on toiminut useita vuosia ansiokkaasti 94-ikäluokan Nuori Suomi vastaavana.

Kauden joukkue

Juniori-Sapko palkitsee vuosittain yhden joukkueen kauden joukkueena. Palkinnon myöntämisen kriteereinä ovat pelillisten ansioitten lisäksi esimerkillinen toiminta niin seuran kuin alueen järjestämissä tapahtumissa sekä sapkolaisen reilun pelin toteuttaminen.

Kauden 2007-08 joukkue on B-juniorit. Joukkueen urheilullinen menestys oli loistavaa. Joukkue nousi BI-divisioonaan ja kolkutteli välillä jopa SM-sarjan portteja.

SJL:n palkittava seuratoimihenkilö

(varsinainen palkitsemistilaisuus syksyllä 2008)
Jarmo Linnamurto

Vaikka Jarmo Linnamurto on kaupunginvaltuutettu ja sen myötä useissa eri tehtävissä kiinni, hän löytää aina aikaa nuorisotyölle. Erityisesti Juniori-Sapkossa on huomattu Jampen sitoutuminen seuratyöhön ja joukkueenjohtajan tehtäviin myöskin joukueessa, jossa ei oma juniorikasvu ole mukana! Aikaa löytyy myös seuran hallituksen kokouksille ja innokkutta seuratoimintamme kehittämiseksi.

JUNIORI-SAPKO RY KAUDEN 2007-08 JOUKKUE PALKINNOT

E 97

Kehittynein pelaaja Henri Hartikainen

Tsemppari (joukkuepelaaja) Niko Paakkunainen

Ahkerin harjoittelija Niko Jakonen

Ahkerin harjoittelija Samuli Seppänen


E 96

Kehittynein pelaaja Riku Kolehmainen

Tsemppari (joukkuepelaaja) Rene Kuikka

Ahkerin harjoittelija Tuomas Laukkanen

D 95

Paras puolustaja Sami Jekunen

Paras hyökkääjä Tatu Vihavainen

Kehittynein pelaaja Jere Koikkalainen

D 94

Paras puolustaja Eemeli Nykänen

Paras hyökkääjä Mikko Sairanen

Kehittynein pelaaja Henri Laukkanen

C 93

Paras puolustaja Lasse Tiilikainen

Paras hyökkääjä Jarkko Kainulainen

Kehittynein pelaaja Toni Naumanen

C 92

Paras puolustaja Juuso Suomalainen

Paras hyökkääjä Kalle Tiihonen

Kehittynein pelaaja Teemu Suomalainen

B

Paras puolustaja Marko Leppänen

Paras hyökkääjä Jesper Piitulainen

Kehittynein pelaaja Veikko Vento

Kauden päättäjäiset 2006-2007

JUNIORI-SAPKON KIERTOPALKINNOT 2006-2007

Juniori-Sapko ry palkitsee vuosittain päättäjäisissään ansioituneita pelaajia, valmentajia sekä toimihenkilöitä. Lisäksi vuosittain valitaan vuoden joukkue. Seuraavissa on esitelty kiertopalkinnot sekä niiden tämän hetkiset haltijat.

PAAVO TIRKKONEN PUOLUSTAJAPALKINTO

Seuran lahjakkaimpia puolustajia muistetaan vuosittain legendaarisen "pässipakin" Paavo Tirkkosen mukaan nimetyllä palkinnolla. Palkinto myönnetään kauden aikana urheilullisin perustein ansioituneelle puolustajalle.

Kaudella 2006-07 Paavo Tirkkonen puolustajapalkinnolla palkitaan 92-syntynyt Juuso Teijonmaa. Juuso on urheilullinen monilahjakkuus ja on myös oman joukkueensa kantavia voimia.

JUSSI PIUHOLA HYÖKKÄÄJÄPALKINTO

Juniori-Sapko palkitsee kauden aikana ansioituneen hyökkääjän toisen tunnetun SaPKo ikonin Jussi Piuholan mukaan nimetyllä palkinnolla. Palkinnon kriteereinä on ansioituminen kauden aikana otteluissa, ahkera harjoittelu sekä muutenkin esimerkillinen toiminta seuran tapahtumissa.

Kaudella 2006-07 Jussi Piuhola hyökkääjä palkinnolla palkitaan E 95 joukkueen Tatu Vihavainen. Tatu on yksi seuran lahjakkaimmista junioripelaajista tällä hetkellä. Omalla vahvalla panoksellaan hän auttoi joukkueensa loistavaan menestykseen K-Saimaan aluesarjassa.

PARAS HYÖKKÄÄJÄ -PALKINTO

Kauden aikana ansioitunein hyökkääjäpelaaja palkintaan paras hyökkääjä palkinnolla. Valintakriteereinä ovat onnistuminen seurajoukkueessa sekä aluejoukkueessa.

Kaudella 2006-07 Juniori-Sapkon paras hyökkääjä on B-juniorijoukkueen Ville Tenovaara. Ville on yksi seuran lahjakkaimmista junioreista. Hän on monipuolinen keskushyökkääjä, joka hoitaa tunnollisesti harjoittelun niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin.

JARMO MYLLYS MAALIVAHTIPALKINTO

Juniori-Sapko palkitsee vuosittain otteluissa ja harjoituksissa erinomaisia otteita esittäneen maalivahdin kuuluisimman kasvattinsa nimeä kantavalla, Jarmo Myllys maalivahtipalkinnolla.

Kaudella 2006-07 Jarmo Myllys maalivahtipalkinnon saa C 92 joukkueen Eetu Tanninen. Eetu on kehittynyt viime vuosina huimasti eteenpäin. Hän omaa hyvät tekniset ominaisuudet ja pystyy pelistä toiseen auttamaan omaan joukkuetta taistelemaan voitosta.

KAUDEN KEHITTYNEIN MAALIVAHTI "VESKUN PYTTY"

Kauden kehittynein maalivahti palkitaan Juniori-Sapkon entisen maalivahtivalmentajan Vesa "Vesku" Korpelan nimeä kantavalla palkinnolla. Palkinto myönnetään kauden aikana eniten kehittyneellä maalivahdille.

Kaudella 2006-07 Juniori-Sapkon kehittynein maalivahti on 93-syntynyt Manu Kalliokoski. Manu siirtyi täksi kaudeksi SaPKoon Parikkalan Urheilijoista ja on mennyt huimin harppauksin eteenpäin uudessa seurassaan.

KAUDEN JUNIORIPELAAJA "WOUDIN MALJA"

"Woudin malja" jaetaan vuosittain kauden ansioituneimmalle junioripelaajalle. Mittarina voi olla esimerkiksi maajoukkuevalinnat, seurajoukkue toiminta jne.

Kaudella 2006-07 "Woudin maljan" saa D-93 joukkueen puolustaja Jutta Stoltenberg. Jutta on tunnollinen harjoittelija, joka pelasi myös kaksoisedustuksella Warkiksen naisjoukkueessa ja jolla on lupaava tulevaisuus jääkiekkoilijana. Jutta on seuramme pelaajista lähimpänä maajoukkuerinkiä.

KAUDEN VALMENTAJA

Kauden valmentaja palkinto jaetaan vuosittain valmentajalle, joka on sitoutunut tekemään parhaansa niin seuran kuin joukkueen asettamien vaatimusten eteen.

Kauden 2006-07 valmentajaksi valitaan C-92 joukkueen Ville Nissinen. Ville on nuori ja lahjakas valmentaja, jolla halutessaan on edessään hieno tulevaisuus ohjaajana/valmentajana. Hän sitoutui erinomaisesti toimintaan ja panoksellaan nosti joukkueen toimintapanosta huimasti.

KAUDEN TULOKAS

Kauden tulokas palkinto jaetaan vuosittain toimintaan ansioituneesti mukaan tulleelle henkilölle tai tiimille. Aktiivisuus, innokkuus ja toimintojen ansioitunut hoito ovat palkinnon saannin kriteerejä.

Kaudella 2006-07 vuoden tulokas palkinto myönnetään Lasse Maliselle. Lasse tuli seuraamme Lahden Kiekkoreippaasta. Hänen vastuullaan on tällä hetkellä B-C junioreiden maalivahtivalmennus sekä D 93 joukkueen valmentaminen. Hänen johdollaan molemmat toiminta-alueet ovat ottaneet ison askeleen eteenpäin.

KAUDEN JOUKKUEENJOHTAJA

Kauden aikana ansioitunut joukkueenjohtaja palkitaan seuran päättäjäisissä kauden joukkueenjohtaja palkinnolla.

Kaudella 2006-07 joukkueenjohtaja palkinto annetaan E95 joukkueen Jarmo Nuopposelle. Jarmo on erittäin tunnollinen joukkueenjohtaja, joka kantaa vastuuta myös seuran Nuori Suomi toiminnasta.

KAUDEN HUOLTAJA

Kauden aikana ansioitunut huoltaja palkitaan seuran päättäjäisissä kauden huoltaja palkinnolla.

Kaudella 2006-07 huoltaja palkinto annettaan B joukkueen pitkäaikaiselle toimihenkilölle Jari Tenovaaralle. Jari on innokas jääkiekkomies, joka on joukkueen sielu toimiessaan yhtä aikaa niin huoltajana, varajoukkueenjohtajana, apuvalmentajan ja poikien kaverina.

SEURATOIMINTAMALJA

Seuratoimintamaljalla palkitaan vuosittain seuratyössä ansioitunut henkilö.

Kauden 2006-07 palkittava seuratoimihenkilö on Harri Juutilainen. Harri toimii D 93 joukkueen monitoimimiehenä. Hänen toiminta-alueeseen kuuluu huoltajan työn lisäksi myös muun muassa -93 ja -95 joukkueiden bussikuskin virka.

KAUDEN JOUKKUE

Juniori-Sapko palkitsee vuosittain yhden joukkueen kauden joukkueena. Palkinnon myöntämisen kriteereinä ovat pelillisten ansioitten lisäksi esimerkillinen toiminta niin seuran kuin alueen järjestämissä tapahtumissa sekä sapkolaisen reilun pelin toteuttaminen.

Kauden 2006-07 joukkue on D 94. Joukkue toiminta kokonaisuudessa on loistava esimerkki nuoremmille ikäluokille. Kahdella joukkuella pelaaminen ja pelaajien kehittyminen ovat erinomainen esimerkki hyvin tehdystä työstä.

NUORI SUOMI PALKINTO

Juniori-Sapko palkitsee vuosittain yhden seuran Nuori Suomi toiminnassa ansioituneen henkilön.

Kauden 2006-07 palkittava Nuori Suomi henkilö on Sirpa Ahola-Lyytikäinen. Sirpa toimi pääorganisoijana Juniori-Sapkon ja Mikkelin Ammattikorkeakoulun järjestämässä Toimintapäivä tapahtumassa, missä jaettiin junioreille arvokasta tietoa muun muassa lihashuollosta.

SJL:N KYMI-SAIMAAN ALUE PALKITSEE VUOSITTAIN SEUROJENSA ESITYKSESTÄ SEURATOIMIHENKILÖN PITKÄAIKAISESTA JA ANSIOKKAASTA TOIMINNASTA.

JUNIORI-SAPKON HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT PALKITA ARI PELKIÖN VUODEN 2007-2007 SEURATOIMIHENKILÖNÄ.

ARI PELKIÖ PALKITAAN – EI AINOASTAAN VUODEN VAAN VUOSIEN – TEKIJÄNÄ

Ari Pelkiö toimi 89-ikäluokan joukkueen johtajana koko tuon kyseisen juniori-ikäluokan ajan. Ari Pelkiön ansiosta seuraamme laadittiin ensimmäiset Pässi-säännöt. Pässi-säännöt puolestaan innoittivat seuran juniorityön kehittämistä eteenpäin, tuloksena mm. SJL:n alainen sinettiseura yms.

Suomen Jääkiekkoliiton seuratoimihenkilöiden ansiomerkit jaetaan alueiden yhteisessä tilaisuudessa sunnuntaina 15.4.2007 Tampereella Museokeskus Vapriikissa.

 

Kaudet 2005 >>> 1985

 

Klikkaa alla olevaa tiedostoa